Levin 335

•01.03.2020 • 1 kommentti

Tämä 60-luvun alun Levin 335 oli kokenut kovia.

Kannesta puuttui paloja, myös reunalistasta puuttui pitkä pätkä.

Sen lisäksi kannessa oli useita halkeamia jotka oli korjattu ”tein itse ja säästin” -metodilla.

Pohjan rimat olivat irti päistään.

Kuten myös kannen rimat.

Kaulan kiinnitys on vahvistettu ruuvilla. Tämä on harvinainen ratkaisu. Hyvä tietysti kestävyyden kannalta, mutta hankala jos kaula pitäisi joskus irrottaa.

Kansi irrotettiin pidemmältä matkalta jotta saatiin rimat liimattua.

Pohjan riman liimauksessa hyödynnettiin kannessa olevaa aukkoa.

Tässä vaiheessa päätettiin irrottaa reunapala kokonaan jotta saataisiin huonosti korjattu sauma siistimmäksi.

Kannen korjauspalat liimattuna.

Liimattuna paikoilleen.

Uusi pala sävytettiin ruskeanmustaksi. Reunan sunburstia tummennettiin jotta saatiin korjaukset häivytettyä. Koko kantta ei ei lakattu, koska haluttiin säilyttää alkuperäinen kauniisti patinoitunut lakkapinta.

Kannen reunalista uusittiin koko toiselta puolelta. Olisi ollut mahdollista vain lisätä puuttuva pala, mutta uuden ja vanhan listan raja olisi saattanut jäädä näkyviin.

Uusi selluloidilista paikoillaan, siklattuna ja viimeisteltynä. Väri on vielä liian valkoinen.

Reunalista vanhennettiin lakkaamalla se kellertävällä lakalla.

Kitaraan tehtiin vielä kevyt nauharemontti. Säätöjen jälkeen soitin oli valmis.

 

Kategoria(t): 1950-luvun kitarat, 1960-luvun kitarat, halkeamat, kitaran kannen lakkaus, pintakäsittelyt, vanhat Levinit, Vanhat orkesterikitarat
Avainsanat: ,

ALASATULAN KOMPENSOINTI

•29.02.2020 • Jätä kommentti

Tuntuu että erityisesti espanjalaiset eivät ole kovin tarkkoja vireen suhteen. Tässäkin muuten hienossa Conde Hermanos-kitarassa ei ollut tallassa kompensointia lainkaan, eli ylempää kaulalla kaikki äänet olivat ylävireisiä.Jotta saataisiin kielille lisää pituutta tehtiin uusi porrastettu alasatula hirvenluusta.

Satulan leveään yläpintaan saadaan kielikohtaiset kompensaatiot tehtyä tarkasti. Hirvenluu on selkeästi kovempaa materiaalia kuin naudanluu eikä murru kovin helposti. Ehkä metsässä juokseminen vähentää osteoporoosiriskiä?

Valmiina soittoon.

Kategoria(t): satulan vaihto, satulatyöt, soitinten tyyppiviat
Avainsanat:

HAGSTRÖM KENT

•25.01.2020 • Jätä kommentti

Tämä Hagström Kent II 1960-luvun alkupuolelta haluttiin palauttaa alkuperäiskuntoonsa. Kitara oli alunperin ollut vaaleansininen, jossain vaiheessa se oli maalattu spraymaalilla punaiseksi.

Rungossa oli myös halkeama lähes koko pituudelta, ensimmäinen työ oli sen liimaus.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli mikrofonien häiriösuojaus:  Mikkien alla oli metallilevyt, joista kulki johto tallan kiinnitysholkkiin, rungossa olevaan naulaan, ja siitä kaulan liitokseen.

Naulan tarkoituksena oli yhdistää maajohto pleksin alla olevaan alumiinifolioon. Tallan ankkurin maadoittaminen toimisi, jos talla olisi myös metallia. Kentissä se on puuta, eli maadoitus ei toimi!

Hyvin erikoinen ratkaisu oli kaulan liitokseen menevä johto. Se menee rungon läpi takapuolelle, jossa se yhdistyy kaulan kiinnityslevyyn. Kiinnityslevyn läpi menee koneruuvi, joka kiristyy alumiinikiskoon jonka sisällä kaularauta kulkee. Kaularauta oli siis maadoitettu! Mielenkiintoinen, mutta täysin hyödytön homma.

Punainen maali pestiin pois tinnerillä. Rungon takana oli mystinen, alkuperäinen reikä joka oli peitetty muovitulpalla. Reikä ei ole yhteydessä mihinkään eikä siinä ollut kiinni mitään.

Liekö siinä ollut kiinni jokin pidike maalauksen aikana?

Kaulaan oli edellisen pintakäsittelyn aikana, pintaa hiottaessa tullut kuoppia jotka täytyi tasoittaa ennen maalausta. Kuvassa näkyvät värikerrokset: alimmaisena on alkuperäinen vaaleansininen, sen päällä harmaa pohjamaali  ja sen päällä punainen maali. Lähes aina Kentien kaula oli musta, mutta tässä siis todellakin saman värinen kuin runko. Tämän takia muutettiin alkuperäistä suunnitelmaa ja päätettiin että kaulakin maalataisiin vaaleansiniseksi.

Rungon kolhut on tasoitettu, seuraavaksi ruiskutetaan pohjalakka.

Kun pinta oli valmis, kunnolla kuivunut ja kiillotettu, seurasi kasaus. Kielten maadoitusta varten piti porata uusi johto kielenpitimelle.

Kielenpitimeltä tuleva johto juotettiin potikan runkoon. Pleksin alus häiriösuojattiin kuparilla, alkuperäiset aluslevyhärpäkkeet poistettiin.

Pleksin alapuolella ollut alkuperäinen alumiinfolio jätettiiin paikoilleen.

Runko valmiina.

Kaulan liitos oli melko karu, ja myös liian syvä.

Asia korjattiin kiilamaisella puukappaleella.

Kaulan liitos.

Tallassa ei ollut mitään kielikohtaisia säätöjä, hienovire tulee olemaan ”60-lukuinen”.

Vanhat hapettuneet kiristimet näyttävät hyviltä uudella maalipinnalla.

Takapuoli.

…ja etupuoli. Kuluneimmat otenauhat vaihdettiin uusiin. Lavan etupuolelle tuli asiakkaan toimittana Hagström-tarralogo.

Surfkitara vailla vertaa!

Kategoria(t): 1960-luvun kitarat, kaulan kulman muutos, kitaran elektroniikka, kitaran uudelleenmaalaus, pintakäsittelyt
Avainsanat:

busukin korjaus

•13.10.2019 • 1 kommentti

 

 

Kun busuki putoaa kivilattialle niin se helposti halkeaa.

Tämän käsintehdyn kreikkalaisen busukin pohja oli halki monesta kohtaa.

Korjaus aloitettiin liimaamalla kaikki halkeamat mahdollisimman tarkkaan takaisin oikeille paikoilleen.  Pyöreässä pohjassa lasikuituteippi toimii mainiosti puristimena.

Hiushalkeamat joihin ei puuliimaa saatu mahtumaan korjattiin imeyttämällä niihin pikaliimaa.

Gluboost Ultra Thin -pikaliima imeytyy kapillaarisesti halkeamiin. Liimaa lisätään niin monta kertaa että halkeama on täynnä.

Koska perästä puuttui pala puuta ja samanlaista puuta ei varastosta löytynyt, piti reikä täyttää epoksilla. Epoksi värjättiin värijauheilla mahdollisimman tarkkaan ympäröivän puun väriseksi.

Epoksi levitettynä kuoppaan.

Pinta hiottiin sileäksi. Tasaiseen väripintaan tehtiin uria jotka jäljittelevät puun syitä. Urat täytettiin tummalla värijauhe-pikaliimaseoksella.

Koko pohja hiottiin sieleäksi lakkaamista varten.

Pohja lakattiin polyuretaanilakalla…

…hiottiin uudestaan vesihiomapaperi nro 1200:lla ja kiillotettiin.

 

Valmis perä.

Kylki.

Busuki takaa…

…ja edestä. Takaisin tavernaan!

 

Kategoria(t): halkeamat, pintakäsittelyt
Avainsanat:

Ramirez 1A

•11.07.2019 • Jätä kommentti

Tämä huonossa hapessa oleva Ramirez 1A -kitara kaipasi perusteellista huoltoa. Kaulan kulma oli negatiivinen minkä seurauksena kielet olivat yli 5 mm korkeudella 12 nauhalla. Todella raskassoutuinen tapaus siis.

Ongelmaa oli yritetty korjata madaltamalla alasatulaa, myös tallan puuosaa oli hiottu matalammaksi.

Halkeamia oli siellä sun täällä, pahimmat railot olivat pohjassa.

Kannessa oli myös lukuisia pienempiä halkeamia. Sekä kannen että pohjan halkeamia oli korjailtu EriKeeper-tyyppisillä ratkaisuilla.

Tummassa  ja kuviollisessa puussa halkeamat on mahdollista korjata niin ettei korjausta juurikaan huomaa. Halkeamien täytön ja sävytyksen jälkeen koko pohja lakattiin ja kiillotettiin polyuretaanilakalla. Ramirez on ilmeisesti käyttänyt polyuretaania siitä asti kun se tuli markkinoille joskus 1960-luvulla.

Jotta kielet saataisiin sopivalle korkeudelle oli pakko irrottaa otelauta.

On vaikea tietää mikä kaulan negatiivisen kulman on aiheuttanut, joka tapauksessa asia piti korjata.

Koska tässä Ramirezin mallissa on erikoispitkä skaala, 665 mm, luovuttiin kustannussyistä uuden otelaudan valmistamisesta

ja liimattiin vanhan otelaudan pohjaan kiilamainen ebenbuupala joka sitten muotoiltiin kaulan linjan muotoiseksi ja oikean paksuiseksi.

Otelauta liimattiin paikoilleen.

Otelaudan ja kaulan reuna lakattiin. Mustassa puussa liimasauma häviää mukavasti näkyvistä.

Uusi alasatula. Joissain klassisissa kitaroissa kuten tässäkin alasatula on tasakorkea. Bassokielet saadaan korkeammalle otelaudasta tekemälla tarvittava kallistus otelautaan,

bassopuoli on siis ohuempi kuin treblepuoli ääniaukon kohdalla.

Uusi yläsatula.

Kannen hiushalkeamat korjattiin myös. Kielet ovat nyt sopivalla korkeudella, e 3mm ja E 4mm 12. nauhalla.  Tämä huippukitara on taas arvoisessaan kunnossa.

Kategoria(t): 1960-luvun kitarat, 70- ja 80-lukujen kitarat, halkeamat, pintakäsittelyt
Avainsanat:

Höfner 456

•03.03.2019 • Jätä kommentti

011

Tämä Höfner 456 -orkesterikitara 50-luvun lopulta tuli huoltoon. Suurin ongelma oli, että kielet olivat liian korkealla eikä tallassa ollut enää säätövaraa alaspäin.

012

Kaula oli joskus liimattu uudestaan (väärään kulmaan, kuten aina) ja vahvistettu ruuvilla. 013

Korkolapusta näkee että virhe on tässä kohtaa ainakin 2mm. kaksi milliä tässä kohtaa vaikuttaa tallan kohdalla paljon enemmän.

014

Kaulan jatke nojaa kanteen mikä ei ole hyvä merkki.

015

Kaula irrotettiin höyryttämällä. Mummon kaffepannun nokasta johdettiin höyryä silikoniletkua pitkin kaulan liitokseen. Höyryn kanssa saa olla tarkkana ettei lakkaan tule vaurioita. Höfnereissä on suora liitos joka irtoaa yleensä helposti, tässä puu hieman sälöytyi.

016

Irronneet lastut liimattiin paikoilleen.

018

Kaula liimattiin oikeaan kulmaan. Orkesterikitaralla sopiva kaulankulma on sellainen jossa nauhojen päälle asetettu viivotin on tallan kohdalla ilmassa n. 25 mm. Teräskieliselle akustiselle tämä mitta on n. 10 mm ja nylonkieliselle n. 5 mm.

029

Korkolappu ei enää irvistele.

030

Virityskoneisto on alkuperäinen ja toimii vielä riittävästi.

031

Selluloidin juhlaa!

032

Valmis kitara takaapäin, lakkapinta on säilynyt siistinä, niittivöitä ei ole käytetty tätä soitettaessa.

019

Mikrofonisysteemi ei ole alkuperäinen. Hollantilainen Egmond valmisti halpiskitaroita mutta myös ilmeisesti tällaisia jälkiasennettavia mikrofoneja orkesterikitaroihin. Potentiometrien ja kytkimen puhdistuksen jälkeen kumpikin mikrofoni toimi hyvin. Egmondin malleihin kuului surullisenkuuluisa Lucky 7-orkesterikitara joka on tuhonnut monen suomalaisenkin aloittelevan kitaristin uran. Tässä on mielenkiitoinen juttu Egmond-kitaroista: Egmond.se. Mm. George Harrison ja Brian May aloittivat Egmondeilla.

 

 

Kategoria(t): 1950-luvun kitarat, kaulan kulman muutos, vanhan kitaran kunnostus, Vanhat orkesterikitarat
Avainsanat:

GIBSON 347

•01.01.2019 • Jätä kommentti

050

Tässä Gibson 347-kitarassa oli tyypillinen vyönsoljen aiheuttama kuluma takapuolella.

052

Vauriota oli korjailtu ”tein itse ja säästin” -menetelmällä. Tummanruskeaa petsiä, lakkaa, raaputusta.

054

Työ aloitettiin poistamalla vanha lakka kokonaan kitaran takaosasta. Maalinpoistoaine puree selluloosalakkaan mukavasti, sen sijaan polyuretaani- tai polyesterilakkaan sillä ei ole vaikutusta.

055

Tässä mallissa sunburst-väritys on tehty petsaamalla suoraan puuhun, ruskeaa petsiä on vielä jäljellä vaikka kaikki lakka on poistettu.

060

Aiemmassa korjausyrityksessä käytetty petsi on imeytynyt syvälle vaahterapuun huokosiin.

062

Hiomalla ja kloorivalkaisuainetta käyttämällä läikkä saatiin melko hyvin häivytettyä.

004

Uusi oranssinkeltainen vesiohenteinen pohjaväri vedettiin suoraan puuhun. Tällä menetelmällä syykuvio korostuu eri tavalla kuin jos petsi ruiskutettaisiin lakan päälle. Korjauslakkauksessa noudatetaan luonnollisesti alkuperäistä  värjäysmetodia.

008

Pohjavärin päälle ruiskutettiin selluloosapohjalakka ja reunoille tummanruskea petsi.

011

Reunalistat raaputettiin puhtaiksi. Valkea reunalista sävytettiin keltaisella lakalla vanhaa jäljitellen. Sunburstin värisävyä vertailtiin etupuolen väriin ja tehtiin tarvittavat korjaukset.

029

Pintalakkaa ruiskutettiin riittävän monta kerrosta. Lakan kuivuttua tehtiin kiillotus tullolla käyttäen spriitä ja öljyä. Näin saatiin uuteen lakkaan vanhahtavan oloinen patina.

032

Pohjan uusi lakkaus sopetuu luontevasti etupuolen tyylikkääseen tunnelmaan.

Kategoria(t): 70- ja 80-lukujen kitarat, kolhut, pintakäsittelyt
Avainsanat: , ,

« Previous Entries