Hagström aloitti harmonikkojen valmistuksen Älvdalenissa, Ruotsissa 1930-luvulla. 50-luvun lopulla haitarimyynti alkoi hiipua, sen sijaan sähkökitaroiden kysyntä oli nousussa. Hagströmin tehdas teki päätöksen luopua harmonikoista ja siirtyä kokonaan kitaravalmistajaksi. Varastot olivat vielä täynnä harmonikkamateriaaleja, selluloidia ym. jotka piti käyttää pois. Varmaankin tästä syystä ensimmäiset Hagstömin kitarat ja bassot oli päällystetty selluloidilla. Ensimmäinen Hagström-kitara oli De Luxe vuonna 1958. Vuonna 1961 tehtiin ensimmäiset bassot samalla nimellä.
Hagströmillä oli lukuisia erikoisia, patentoituja yksityiskohtia soittimissaan. Mikrofonimoduli oli yksi niistä. Modulissa on kiinni kaksi mikrofonia sekä sävynsäätönäppäimet kuten haitarissa. Keskellä oleva verkko on koriste, sekin varmasti haitareissa käytetty.
Modulin korkeussäätö tapahtuu neljällä rungossa kiinni olevalla ruuvilla.
Modulin alapuoli.
Säätöpainikkeet ovat suoraan haitarimaailmasta. Painikkeiden edessä on pieni metallinen nappi jolla saadaan kaikki painikkeet (koplarit) palautettua takaisin ylös.
Sävynsäätöyksikkö sivulta.
Sisäkuva. Rungon sivut on tehty tervalepästä johon on myös sisäpulolelle jyrsitty pyöreä profiili. Kansi ja pohja ovat vaneria joka on prässätty muotoonsa.
Kaulan kiinnityslevy on upotettu runkoon, peitelevyn alle. Ruuvit ovat ihan rautakauppakamaa. Todennäköisesti tyylikkäitä linssikantaisia ruuveja Amerikan malliin ei ollut Ruotsissa 60-luvun vaihteessa saatavilla. Huomiota kiinnittää myös miten hienosti valkoinen loimuselluloidi on saatu taivutettua kaikkien bodyn mutkien päälle.
Kiinnityslevyn alta paljastuu Hagströmin käyttämä mystinen kaularaudan maadoitusjohto. Tämä johto yhdistää kitaran elektroniinkan ruuvin välityksellä alumiiniseen kaularautaan. Ilmeisesti jonkinlainen häiriönpoistoajatus on tässä ruotsalaisella insinöörillä ollut mielessä.
Kaulatasku on myös erikoisen mallinen.
Kannen vaneri on irtoillut kaulataskun reunoilta, nämä liimattiin kiinni.
Hagströmin patentoitu alumiiniprofiili-kaularautasysteemi. Tämän jäykisteen ansiosta Hagström pystyi tekemään ohuita kauloja, jotka silti pysyivät suorina (toisin kuin esim. Fenderin kaulat!). Ehkä siksi Zappakin suostui mainostamaan Hagströmejä :”the fastest neck in the world”.
Lapa on pinnoitettu valkoisella selluoidilla jonka päälle on liimattu läpinäkyvä akryylilevy.. Kaularaudan peitelevy on tyylikäs, mielestäni.
Tämä härpäke on ilmeisesti plektranpidin? Huomaa virityskoneistojen kaiverrukset.
Otelautakin on akryyliä. Ehkä haitaritehtaalla ei ollut ruusupuuta varastossa, siksi päädyttiin akryyliin. Ja onhan se komia!
Hagströmin patenttihakemus mikrofonimodulille.
Sivu 2.
Luettelo Hagsrömin sähköbassoista. De Luxe oli ensimmäinen, niitä tehtiin vuonna 1961 yhteensä
338 kappaletta.
Valmis basso huollon jälkeen. Kaulan liitos korjattiin ja kaulan kulma muutettiin. Kaula on suora ja elektroniikat toimivat. Hienovire ei ole ihan kohdallaan. Sen korjaaminen olisi vaatinut tallan siirtämistä taaksepäin ja siihen ei tällä kertaa ryhdytty.
Jyrsittävä alue maalattiin valkoisella vesivärillä jossa kynän jälki näkyy paremmin.
Sen lisäksi kannessa oli useita halkeamia jotka oli korjattu ”tein itse ja säästin” -metodilla.
Jotta saataisiin kielille lisää pituutta tehtiin uusi porrastettu alasatula hirvenluusta.
Ahvenanmaalla vuonna 1949 valmistettu Bernhard Lindfors -kitara vaati perusteellista huoltoa. Kielet olivat tolkuttoman korkealla ja talla oli irtoamassa.
Vanha otelauta poistettiin. Kaulaan ajettiin ura alumiiniselle kiinteälle kaularaudalle. Uusi otelauta muotoiltiin alkuperäisen mukaan.
Talla irrotettiin, suoristettiin ja liimattiin oikeaan paikkaan (alunperin oli ollut sivussa keskilinjasta ja muutenkin vinossa). Uudet luiset satulat asennettiin, virityskoneisto öljyttiin ja halkeillut lakkapinta kiillotettiin. Argentine Gypsy Jazz .011-kielet asennettiin paikoilleen.
Pohjaseteli.
Korjaus aloitetaan liimaamalla halkeama kiinni ja vahvistamalla se sisäpuolelta.
Kaulan mahonkiosan ja eebenotelaudan välissä on vaahterakiila, jonka avulla on saatu oikea kaulan kulma.
… sahaamalla, liimamalla uudestaan ja sahaamalla taas toiseen suuntaan.
… tässä siklattuna, hiottuna ja sävytettynä.
Kielenpidintä kannattaa yleensä nostaa hieman, se auttaa soitinta pysymään paremmin vireessä.
Tämä Gibson S-1 1970-luvun loppupuolelta käväisi 40-vuotishuollossa. Kitara on pulttikauloineen ja kolminen yksikelaisine mikrofoneineen jonkinlainen vastaus Fenderin malleille.
Valmis liitos muotoiltuna, sävytettynä, lakattuna ja kiillotettuna.
Maali ruiskutettuna.
Maalin päälle ruiskutettiin 5 kerrosta polyuretaanilakkaa. Lakka ei ole välttämätöntä, mutta suojaa kitaraa sekä tuo lisää kiiltoa. Viimeisen lakkakerroksen kuivuttua alkaa varsinainen työ.
Airam-testi, hehkulampun kuva ja teksti pitää näkyä vääristymättömänä kiillotetussa pinnassa.
Valmis soitin kasattuna.
Uudeksi väriksi päätettiin Candy Apple Red. Siinä pohjalakan päälle ruiskutetaan kullanväristä lakkaa, joka valmistetaan sekoittamalla kultapigmenttiä (pronssijauhetta) lakan joukkoon.
..ja takaa.
Vanhoihin lakkapintoihin saattaa vähitellen tarttua likaa tms. jota on vaikea puhdistaa. Gibsonin kitaroissa käytetty nitroselluloosapohjainen lakka on erityisen hyvä keräämään tahmakerroksen pintaansa. Tässä on noin kymmenen vuotta vanhan Gibson Firebirdin lakkapinta.
Tavallinen kitaranpuhdistusaine, guitarpolish tai vastaava ei auta tässä tapauksessa, pinta on edelleen tahmean himmeä.
Monet auton lakkapintojen hoitoon käytetyt aineet soveltuvat myös kitaroille. Viime aikoina olen käyttänyt Autoglymin syväkiiltoa.
