Kysymys kuului: jos kitaran lavassa ei ole reunalistaa niin pystyykö sen siihen jälkeenpäin asentamaan? Toinen kysymys oli: pystyykö valkoisen reunalistan sävyttämään kellertäväksi?
Vastaus molempiin oli: kyllä varmaan.
Jotta ura reunalistalle saadaan jyrsittyä, tarvitaan jigi, jota jyrsimen terän laakeri seuraa. Sellainen tehtiin paksusta vesivanerista. Jigi kiinnittyy pulteilla virityskoneiston reikiin.
Ura on valmis. Lavan pään jyrkkä mutka ja yläsatula kohta täytyy vielä viimeistellä taltalla.
Osa listoista on jo liimattu. Selluloidireunalista liimataan asetoniliimalla. Asetoni sulattaa selluloidia, jolloin liitoskohdat saadaan näkymättömiksi.
Kaikki palaset ovat paikoilleen liimattuina ja siklattuina sileäksi.
Lapa lakattuna.
Body teipataan reunalistan sävytystä varten.
Lapa sävytettynä.
Otelaudan ja bodyn reunalistat sävytettynä ja lakattuna.
Koska sää oli kaunis piti ottaa vielä ulkopotretti.
Jyrsittävä alue maalattiin valkoisella vesivärillä jossa kynän jälki näkyy paremmin.
Sen lisäksi kannessa oli useita halkeamia jotka oli korjattu ”tein itse ja säästin” -metodilla.
Jotta saataisiin kielille lisää pituutta tehtiin uusi porrastettu alasatula hirvenluusta.
Ahvenanmaalla vuonna 1949 valmistettu Bernhard Lindfors -kitara vaati perusteellista huoltoa. Kielet olivat tolkuttoman korkealla ja talla oli irtoamassa.
Vanha otelauta poistettiin. Kaulaan ajettiin ura alumiiniselle kiinteälle kaularaudalle. Uusi otelauta muotoiltiin alkuperäisen mukaan.
Talla irrotettiin, suoristettiin ja liimattiin oikeaan paikkaan (alunperin oli ollut sivussa keskilinjasta ja muutenkin vinossa). Uudet luiset satulat asennettiin, virityskoneisto öljyttiin ja halkeillut lakkapinta kiillotettiin. Argentine Gypsy Jazz .011-kielet asennettiin paikoilleen.
Pohjaseteli.
Korjaus aloitetaan liimaamalla halkeama kiinni ja vahvistamalla se sisäpuolelta.
Kaulan mahonkiosan ja eebenotelaudan välissä on vaahterakiila, jonka avulla on saatu oikea kaulan kulma.
… sahaamalla, liimamalla uudestaan ja sahaamalla taas toiseen suuntaan.
… tässä siklattuna, hiottuna ja sävytettynä.
Kielenpidintä kannattaa yleensä nostaa hieman, se auttaa soitinta pysymään paremmin vireessä.
Tämä Gibson S-1 1970-luvun loppupuolelta käväisi 40-vuotishuollossa. Kitara on pulttikauloineen ja kolminen yksikelaisine mikrofoneineen jonkinlainen vastaus Fenderin malleille.
Valmis liitos muotoiltuna, sävytettynä, lakattuna ja kiillotettuna.
Maali ruiskutettuna.
Maalin päälle ruiskutettiin 5 kerrosta polyuretaanilakkaa. Lakka ei ole välttämätöntä, mutta suojaa kitaraa sekä tuo lisää kiiltoa. Viimeisen lakkakerroksen kuivuttua alkaa varsinainen työ.
Airam-testi, hehkulampun kuva ja teksti pitää näkyä vääristymättömänä kiillotetussa pinnassa.
Valmis soitin kasattuna.
Uudeksi väriksi päätettiin Candy Apple Red. Siinä pohjalakan päälle ruiskutetaan kullanväristä lakkaa, joka valmistetaan sekoittamalla kultapigmenttiä (pronssijauhetta) lakan joukkoon.
..ja takaa.
Vanhoihin lakkapintoihin saattaa vähitellen tarttua likaa tms. jota on vaikea puhdistaa. Gibsonin kitaroissa käytetty nitroselluloosapohjainen lakka on erityisen hyvä keräämään tahmakerroksen pintaansa. Tässä on noin kymmenen vuotta vanhan Gibson Firebirdin lakkapinta.
Tavallinen kitaranpuhdistusaine, guitarpolish tai vastaava ei auta tässä tapauksessa, pinta on edelleen tahmean himmeä.
Monet auton lakkapintojen hoitoon käytetyt aineet soveltuvat myös kitaroille. Viime aikoina olen käyttänyt Autoglymin syväkiiltoa.
Kaula ei silti mennyt pohjaan saakka. Syynä oli otelaudan jatke, joka otti kiinni pleksiin. Tästä veistettiin puuta pois jotta saatiin kaula istumaan kunnolla liitoksessaan.
Kieliholkit lähtivät irti kieliä vaihdettaessa, ne liimattiin kiinni.
Kontrollipaneelin alla oli häiriösuojausmaali jota ei kuitenkään ollut yhdistetty mihinkään. Näin tehtynä häiriösuojaus ei suojaa häiriöiltä, vaan päinvastoin lisää niitä.
Puu on elävää materiaalia jossa usein tapahtuu pieniä muutoksia vielä soittimen valmistuksen jälkeenkin. Tämän kitaran otelautaan oli tullut pieni mutka. Kitaralla pystyi kyllä soittamaan mutta tuntuma ei ollut sellainen mitä tämän hintaluokan kitaralta voisi odottaa. Ongelman olisi pystynyt korjaamaan nauhoja hiomallakin. Tästä olisi kuitenkin ollut seurauksena se, että osa nauhoista olisi jäänyt matalammiksi kuin muut. Koska kaularaudassa ei myöskään ollut lainkaan säätövaraa, päätettiin vaihtaa nauhat ja hioa otelauta. Kaularautaa kiristettiin hieman ja hiottiin otelauta suoraksi, näin saatiin myös säätövaraa kaulaan.
Valmis kitara säädettynä ja trimmattuna.
