käyttöönottohuolto/perushuolto
Uusi Gibson Firebird käväisi käyttöönottohuollossa. Alustava sääto soittimeen on tehty jo tehtaalla, käyttöönottohuollossa tarkistetaan, että kaikki on kunnossa ja tehdään ne asiat mitkä tehtaalla mahdollisesti jäivät tekemättä. Soitin on tällöin jo ollut Suomessa jonkin aikaa ja sopetunut ilmastoomme. Huollossa soitin säädetään herkkäsoittoiseksi, tarkistetaan että sen saa vireeseen ja että se pysyy vireessä.
Aluksi yleensä säädetään kaularauta. Tässä tapauksessa säätömutteri oli maalin peitossa, ensimmäinen työvaihe oli ylimääräisen maalin poistaminen jotta säätöavain mahtui paikalleen.
Seuraavaksi tarkistetaan otenauhat, tässä kitarassa niissä ei ollut korjattavaa. Kaikki olivat pohjassa ja kunnolla kiinni. Nauhat oli myös hiottu, eli koholla olevia nauhoja ei ollut.
Tämän jälkeen on vuorossa yläsatulan korkeuden säätäminen. Tässä mallissa korkeutta säädetään kuusiokoloavaimella, eli viiloja ei tarvita. Haittapuoli tällaisessa on ettei kielikohtaista korkeussäätöä ole.
Kielenpidintä kannattaa yleensä nostaa hieman, se auttaa soitinta pysymään paremmin vireessä.
Seuraavaksi vuorossa on tallan säädöt. Korkeussäädön jälkeen tarkistetaan hienovire. Tässä tapauksessa G-kielen tallapala oli säädetty ääriasentoon, silti kieli oli ylävireessä. Tallapala käännettiin toisin päin jotta saatiin lisää säätövaraa.Tallan urat kannattaa aina kiillottaa, sekin auttaa vireessä pysymistä.
Lopuksi säädetyllä kitaralla soitetaan jonkin aikaa, tarkistetaan mikrofonien korkeus ja potentiometrien toiminta. Virettä tarkkaillaan koko ajan viritysmittarin kanssa jotta varmistutaan siitä, että soitin pysyy vireessä kovassakin käytössä. Jos kaikki on kunnossa, niin soitin on valmis luovutettavaksi.