Yläsatulan kompensointi
Yläsatulan kompensointi tarkoittaa kitaran yläsatulan siirtämistä kohti ensimmäistä nauhaa vireen parantamiseksi ensimmäisillä nauhoilla.
Vireongelmia ilmenee jossain määrin kaikilla kitaroilla, eli teräs-ja nylonkielisillä akustisilla, sähkökitaroilla ja sähköbassoilla. Ohuet kielet ja matalat viritykset pahantavat vireongelmaa. Tärkeimpien sähkökitaravalmistajien, Fenderin ja Gibsonin, mallit kehitettiin 1950-luvulla. Tällöin kitaristit käyttivät paksuja kieliä, e-kielen paksuus oli yleensä jotain 0,011″ ja 0,014″ välillä. 1960-luvun loppupuolella tapahtunut siirtyminen ohuempiin kieliin toi mukanaan vireongelmia. Gibson reagoi tähän 1970-luvulla siirtämällä kitaroissaan yläsatulaa n. o,5mm lähemmäksi ensimmäistä nauhaa, jolloin vireongelma pieneni. Fender sen sijaan ei tehnyt mitään, niinpä Fenderin Stratocaster ja Telecaster-kitarat ovat yleensä hieman epävireessä tällä alueella. Monet muutkin valmistajat,kuten vaikapa PRS ja Taylor, ovat huomanneet tämän ongelman ja siirtäneet yläsatuloitaan.
Tällä kertaa työn alla oli Radix Custom-kitara. Soittimessa on Fenderin mensuuri, 25,5 tuumaa. Matka yläsatulasta ensimmäiseen nauhaan on 36,4 mm, aivan niinkuin laskennallisesti pitääkin. Soittimessa oli 9-46 -kielisarja. Yläsatulan viimeistelyn jälkeen mitattiin vire toisella nauhalla. Useimmat kielet olivat ylävireessä, eniten G-kieli, joka oli n. 5 centtiä ylävireessä (centti on puolisävelaskeleen sadasosa).
Satula voidaan siirtää kokonaan esimerkiksi sahaamalla otelaudan päästä puuta pois n. 0,5 – 1 mm. Paras ja vireisin lopputulos saadaan kuitenkin tekemällä kielikohtaisesti kompensoitu yläsatula, jossa satulaa siirretään jokaisen kielen osalta juuri oikea määrä, G ja E-kieliä eniten, e- ja D-kieliä vähiten. Tässä on satulan etureunaan liimattu 1 mm leveä grafiittiliuska, joka on alustavasti muotoiltu .
Urat viimeistellään ja kielet pannaan paikoilleen. Tarkan viritysmittarin avulla tehdään satulan lopullinen muotoilu. Lpullisessa satulassa G-kielellä on kompensaatiota n. 1 mm ja vastaavast e-kielellä n. 0,2 mm.
Lopuksi tehdään vielä hienoviritys tallassa. Tämä soitin on nyt erittäin hyvin vireessä koko kaulan matkalta. Kuitenkin, jos siirryttäisiin käyttämään selvästi paksumpia kieliä, ja vaikkapa punottua G-kieltä, niin satulan kompensointi pitäisi tehdä uudestaan.
Kielikohtaisesti kompensoituja yläsatuloita myydään valmiinakin, Earvana on yksi valmistaja. Tietyissä kitaroissa ( ainakin jotkut ESP:n mallit) käytetään niitä tai vastaavia. Koska vaadittava konpensointi on kuitenkin riippuvainen monista asiosta, kuten kielten paksuudesta, nauhojen leveydestä, virityksestä ja kielten korkeudesta, paras lopputulos saadaan tekemällä satula ”mittatilaustyönä.”
On helppo testata, hyötyisikö sinun kitarasi yläsatulan kompensoinnista: viritä viritysmittarin avulla g-kieli puhtaaksi. Nyt, soita A saman kielen toisesta välistä. Jos ääni on mittarin mukaan vähänkin ylävireinen, niin kompensointi olisi paikallaan.
Arvoisa kitaratohtori,minulla on Juha Nuutisen 1982 valmistama telecaster ,vaahterakaula-ja otelautainen jonka kanssa olen painiskellut juuri tämän vireongelman vuoksi vuosikausia. Kitaraa on tutkinut Lassi Nurmi useita kertoja näiden vuosien aikana,tuloksetta.Lassi antoi vain ”kompensoivan viritysneuvon” .Anders Liljeström taas mittaili ,että nauhat ovat väärissä paikoissa ja tarjoitui tekemään nauhahomman uudelleen.Siis siivu pois ,uutta vaahteraa pintaan ja siihen uudet nauhat. Kallis homma..ei käy. Nuutinen itse on haluton ryhtymään mihinkään,sanoo että ”epävireinen tele kuuluu meininkiin” Äh,EI KUULU,sanon minä. Nämä ylinousevat sävelet d,g,h,e.kielillä ovat melkoiset kun ensin viritysmittarilla vireeseen ja sitten 2.nauhalta ,3.,4, sitten jo vähän helpottaa..Mutta tuskaa tämä on ollut,Kunnes nyt kuulin ja luin sinun analyysisi kompensoidusta satulasta! En lähde arvailemaan ,että miksei edellä mainitut maestrot ole tienneet tästä keinosta tai eivät ainakaan maininneet mitään!? Kysymys kuuluu : Osaatko nimetä minulle ketään suunnilleen täältä pääkaupunkialueelta,tai ihan mistä vaan, joka tuon opetaation telecasteriini tekisi??! En ole kummoinen soittaja,tod.näk.kehnoin milloinkaan elänyt ja vanha äijänkäppyräkin jo..mutta sävelkorvani on ihan ok ja tämä vaiva on hirmuinen! Olisin äärettömän onnellinen jos saisin vihdoinkin avun tähän piinaan..
Hei Heikki, sanoisin että parasta olisi kun lähettäisin kitaran minulle Turkuun. Matkahuollon rahti maksaa n. 10€ suuntaansa. Kompensointi on n. 100€ homma.
Mr Tapsa,koen jo nyt helpotusta,sillä onhan valoa tunnelin päässä selvästi. Tulen itse tuomaan telecasterini,katsoin yhteustiedoista osoitteet ja aukioloajat jne. Tapaamisiin. t. Heikki
Hei Heikki, voidaan myös varata aika toimenpiteelle, niin saat sitten kitaran samana päivänä takaisin.