KOLHUN PAIKKAUS

Tämä kiiltävänmusta Les paul Studio oli saanut kolhun kylkeensä. Lakka oli lohjennut ja allaoleva puu tullut näkyviin.

aluksi kuoppa täytettiin mustalla epoksilla.

Kun epoksi oli puolittain kovettunut, päälle levitettiin runsas kerros vaseliinia.

Pinta hangattiin sileäksi kovalla akryyliklossilla.

Seuraavana päivänä pinta puhdistettiin ja hiottiin kevyesti.

Ympäröivä alue suojattiin teipillä.

Kitaran kylkeen ruiskutettiin 5 kerrosta kiiltävää polyuretaanilakkaa.

Lakan kuivuttua pinta hiottiin vesihiomapaperilla ja kiillotettiin kiillotustahnalla. Kolhu on nyt täysin piilossa. Epoksin hyvä puoli on se, ettei se kutistu ajan myötä, eli paikkauksen rajat eivät tule myöhemminkään näkyviin.

Advertisement

~ Kirjoittanut mrtapsa : 03.05.2011.

9 vastausta to “KOLHUN PAIKKAUS”

  1. Hienosti tehty korjaus. Missä hintaluokassa tällaisessa työssä mennään?

  2. Mitenkäs kolhun korjaaminen tuollasesta matta- tai osittain kiiltävästä maalipinnasta onnistuu? Onko työläämpi vai saako ollenkaan alkuperäistä vastaavaksi?

    • Jos on kyseessä himmeä lakka niin silloin korjauksessakin pitää käyttää himmeää lakkaa.
      Yleensä paikkaus onnistuu hyvin myös himmeälle lakkapinnalle.

  3. Mikä on korjauksen hinta ?

  4. 150-250€

    • Kiitos vastauksesta mites pieni paikka maalaus vaan kolhukohtaan ?

      su 13. jouluk. 2020 klo 9.04 kitaratohtori (comment-reply@wordpress.com) kirjoitti:

      > mrtapsa commented: ”150-250€” >

      • Luokkaa 100€

      • Ok. kiitos

        su 13. jouluk. 2020 klo 11.22 kitaratohtori (comment-reply@wordpress.com) kirjoitti:

        > mrtapsa commented: ”Luokkaa 100€” >

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggaajaa tykkää tästä: