MANDOLIINIBANJO
Tämä vanha mandolinibanjo oli päässyt huonoon kuntoon. Kalvo oli rikki, kalvon kiristimiä puuttui, otelauta oli kiero, nauhat olivat enimmäkseen irti ja lavassa oli halkeama.
Aliksi soitin purettiin osiin. Uusi kalvo tehtiin poronnahasta, joka tilattiin Kemin Nahkatarvikkeesta. Kalvoa liotetaan vedessä niin että se pehmenee. Pehmennyt kalvo kierretään kehyksen reunan ympärille ja annetaan kuivua.
Joskus puuttuvia osia joutuu improvisoimaan. Puuttuvat kalvon kiristimet valmistettiin rautakaupasta löytyneestä nupista/vetimestä ja 4mm akseliteräksestä. Nuppi sahattiin poikki ja siihen tehtiin reikä. Akseliteräkseen tehtin kierteet ja se taivutettiin sopivan muotoiseksi.
Puglisin mandoliinitehdas Cataniassa Sisiliassa perustettiin vuonna 1880 ja toimi toiseen maailmansotaan asti. Tämä soitin on todennäköisesti 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta.
Pahimmat kieroutumat otelaudasta oikaistiin, irronneet nauhat liimattiin kiinni ja hiottiin. Soitin kasattiin ja säädettiin. Mandoliinibanjo on melko harvinainen soitin joka nykyään on jäänyt lähes täysin pois käytöstä. Omistajan mukaan tämä soitin oli ollut 80 vuotta soittamatta!
omistan banjon vuodelta 1943. Soitin on alkuperäisessä kunnossa,vain talla on vaihdettu. Sillä on myös paljon soitettu Kalvo on ehjä ja soitin toimii hyvin. Hluaisin soittimestani hinta-arvion.
Hei, en käy kauppaa tällaisilla soittimilla joten en osaa kovin hyvää arviota antaa. Jos kyseessä on mandoliinibanjo niin arvioisin että 100 – 300€ voisi joku maksaa, tavallisesta banjosta ehkäpä 200 – 500€. Mandoliinibanjoa ei juuri kukaan enää soita, tavallista 4-, 5-, tai 6-kielistä kylläkin.