KAULARAUDAN SÄÄTÖ

Kitaran tai basson kaularaudan säätö on toimenpide, joka olisi hyvä jokaisen soittajan hallita. Kaulanraudan säätömutteri sijaitsee kaulan jommassakummassa päässä.

Koska kaula on puuta, se elää vuodenaikojen vaihtelun mukaan. On suuria eroja siinä, kuinka paljon eri kaulat elävät. Toisia kauloja ei tarvitse juurikaan säätää, toisissa kauloissa on selvä kesä- ja talviasento. Kaulasta ei pysty päällepäin näkemään onko se ”eloisa” vai stabiili.

Akustista teräskielistä kitaraa säädetään usein ääniaukon kautta. Nylonkielisissä kitaroissa ei yleensä ole säädettävää kaularautaa.

Uuden soittimen mukana tulee yleensä sille sopiva säätöavain. Jos sinulla ei ole sopivaa säätöavainta, käy hakemassa sellainen lähimmästä soitinliikkeestä.

Perinteinen tapa tarkastella kaulan suoruutta on sihdata kaulan päästä. Tarkempi  tapa on hankkia 50- tai 60 cm pitkä jäykkä teräsviivotin. Soitin asetetaan soittoasentoon (ei siis pöydälle selälleen) ja viivotin astetaan nauhojen päälle. Tällä tavoin tarkastellaan jokaisen kielen linja erikseen. Apuna voi käyttää pöytälamppua, jonka valo heijastetaan pöydän kautta. Pöydän pinta toimii valaisimena!

Jos kaula on notkolla niin säätömutteria kiristetään.

Noin neljäsosakierros on sopivasti, sitten tarkastellaan kaulaa uudestaan viivottimen kanssa. Rautaa kiristetään kunnes haluttu kaarevuus saavutetaan. Kaulan suoruus on pitkälti myös makuasia. Nyrkkisääntö on kuitenkin, että mitä alemmas haluaa kielet, sitä suorempi pitää kaulan olla. Sähkökitarassa voi kaulan sääää lähes täysin suoraksi. Jos soittaa roimalla otteella, täytyy notkoa lisätä. Tällöin viivotin on kaulan keskikohdalla n. 0,2 mm – 0,3 mm päässä nauhoista. Sähköbasso tarvitsee enemmän notkoa, yleensä sopiva määrä on n. 0,3 – 0,5 mm.

Erilaisia kaularaudan  säätövälineitä:  6-koloavain kokoa 1/8 tuumaa; 4 mm; 3/8 tuumaa ja 5 mm. Piippuavain 7 mm ja 8 mm sekä tavallinen ruuvitaltta.

 

Advertisement

~ Kirjoittanut mrtapsa : 05.02.2011.

15 vastausta to “KAULARAUDAN SÄÄTÖ”

  1. Kiitos tästä, aina sanotaan että silmämääräisesti on helpointa mutta luotan mieluummin viivoittimeen 🙂

  2. Mitä jos kaulaa ei saa säädettyä tarpeeksi löysälle, että kielet ei jaksa vetää sitä notkolle?

  3. Artikkelissa ei mainita pitääkö kielet löysätä säädön ajaksi?

  4. Ostin käytetyn, no käytännössä uuden, vuoden vanhan G&L Tribute Legacy Left handed. Soitettaessa rämisi 6-8 nauhan välissä passokielillä E,A,D ja sitten ihan viimeisiltä nauhoilta 15 eteenpäin ylä E ja H. Koitin säätää kaulaa löysemmälle ja nostaa tallaakin jonkun verran, ei auta, rämisee. Tein vielä niin, että löysäsin kaularautaa enemmän ja kiristin kieliä niin, että räminä loppui ja laskin jonkin ajan päästä kitaran vireeseen. Räminä väheni, mutta ei loppunut. Epäilen, että kaula olisi vähän taipunut mutkalle? Voisko siinä olla perää? Kaveri jolta ostin sen, sanoi ettei juurikaan ole sillä soitellut, ja siltä kyllä näyttääkin ihan ku pakasta vedetty. Saattasko olla, että hän on säilyttänyt kitaraa jossain kellaritiloissa? Saattasin kyllä itekkin osata ton nauhojen hiomisen, (konepuuseppä) mutta vehkeet maksas sen verran että parempi antaa se ammatti-ihmisen hoitoon. Mitäs suunnilleen oikominen maksaa, jos ei tartte ku nauhoja hioa. Nauhat Medium Jumbo.

    • Juuri lähiaikoina hioin nauhat uudesta G&L:stä. Varmaan siitä on kyse tässäkin tapauksessa. Nauhojen hionta + kaikki säädöt maksaa 175€ – 230€ tapauksesta riippuen.
      Jos et halua mitään muita säätöjä (yläsatulan viilaus, kieltenkorkeus, hienovire ym.), päästään jonkin verran halvemmalla.

      T

  5. Pitää miettiä mitä tässä tekee. Kiitos vastauksesta.

  6. Terve! Tyhmä kysymys mutta kysyn kuitenkin. Ostin juuri Fenderin american std straton, niin mikä se on se reikä siinä kaulan kiinnitys levyssä? (se jossa lukee fender corona california). Olen siis soittanut pelkästään floikallisella Esp:llä viimeiset 10v niin mulla on tuo stratojen säätäminen vähän hukassa. Aikaisemmin en ole fenderiä omistanut. Kiitos!

    • Siitä voidaan säätää kaulan kulmaa. Siihen säätöön ei välttämättä kannata kajota ellei tiedä mitä tekee.

  7. Taisi ratketa mun kaulan räminän syy(?). Kovasti olen tota pähkäillyt. Tein pieniä mittauksia ja kaulatasku viistää hiukan, ollen syvempi etureunasta. Testasin, että hiunan muutan kulmaa. Pistin kokeeksi kaulataskun etureunaa pienet korotuspalat 0.68mm kulmaa muuttamaan. Kaikki räminä lähti. Mutta tällä logiikalla pitäisi räminä lähteä. Testaan vielä vaihtaa toisen kaulan etten tee mitään hätiköityjä johtopäätöksiä. Miltä kuulostaa oonko ihan metsässä? Olen kyllä kuullut, että kaulataskua on joskus jouduttu jyrsimällä oikomaan ja tää kun on indonesian malli, ei ehkä toi laaduntarkkailu o niin kova ku jenkkiversioissa. Kiitos Tapsa hyvistä neuvoista ja antoisasta blogista.

  8. Useimmissa pulttikaulaisissa kitaroissa ei ole kulmaa kaulataskussa, siis kaula on samansuuntainen kannen kanssa. Kaulan kulmaa joudutaan joskus muuttamaan laittamalla ohut viilu tms. kaulataskun jompaan kumpaan päähän.

  9. Mun kitarassa kaulatasku ohjaa aavistuksen kaulaa alaspäin, eli ihan edes samansuuntaisesti. No hällä väliä, vika kuitenkin selvis. Joskus ostannu käytetyn jossa ollu korotuspalat. En vaan tullu moista ees ajatelleeksi, kun ei ole juuri tarttennu yleensä kuin perussäädöt tehdä. Kiitos Tapsa.

  10. Miksi kaulalle ei tapahdu mitään, vaikka olen kiertänyt hiljalleen jo 2 kierrosta vähän kerrallaan ja ajan kuluessa. Kyseessä ESP-LTD EX260

    • Kaula reagoi kyllä heti mutterin kiristykseen, ei sitä tarvitse vähän kerrallaan tehdä. Jos kierrät kaksi kokonaista kierrosta eikä mitään tapahdu niin jotain häikkää siinä raudassa on.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggaajaa tykkää tästä: